Kouvolan Lakritsi ja markkinointitoimisto Nitro ovat käynnistäneet kokonaisvaltaisen brändi- ja markkinointiyhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa ikonisen lakritsibrändin asemaa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Yhteistyö kattaa brändiperustan uudistamisen, markkinointiviestinnän konseptin kehittämisen sekä digitaalisen suunnittelun.
Kouvolan Lakritsi tunnetaan käsityöläisyydestä, tuoreudesta ja vahvasta tarinasta. Se on ponnistanut Viipurista vuonna 1906 ja kasvanut maailman parhaaksi lakritsin valmistajaksi. Uudistuksen myötä brändi herää eloon kaikissa asiakaskohtaamisissa, jokaisessa kanavassa. Ensimmäisiä maistiaisia yhteistyön tuloksista saadaan ensi keväänä.
– Etsimme uutta näkökulmaa tekemiseen ja haimme kumppaniksi toimistoa, joka ymmärtäisi brändiämme syvällisesti. Nitro ymmärsi heti, mistä Kouvolan Lakritsissa on kyse. Yhteistyö on ollut inspiroivaa ja konkreettista alusta alkaen, kertoo Santeri Nisula, Kouvolan Lakritsin toimitusjohtaja ja sheriffi.
– Kouvolan Lakritsi on brändi, joka uskaltaa olla oma itsensä. On etuoikeus päästä rakentamaan sen seuraavaa lukua yhdessä tiimin kanssa. Tässä projektissa yhdistyvät rohkeus, historia ja herkullinen tulevaisuus, sanoo Nitron Head of Planning Saara Kemiläinen.
Vaikka talouden yleinen suunta on ollut laskeva, Nitro on onnistunut vahvistamaan asemaansa markkinassa ja saanut useita uusia asiakkuuksia: Kouvolan Lakritsin ja jo aiemmin julkistetun Veikkaus-kumppanuuden lisäksi Rauman kaupunki on valinnut Nitron sosiaalisen median toimistokseen sekä yhdeksi viestintä- ja markkinointikumppaneista vuosille 2025–2027. Nitron työhön kuuluu mm. Rauman sosiaalisen median viestinnän ja markkinoinnin suunnittelua, konsultointia ja kouluttamista sekä kaupungin monikanavaisten viestintä- ja markkinointikampanjoiden suunnittelua ja toteuttamista.
– Uusien asiakkuuksien lisäksi olemme syksyn aikana saaneet taloon lisää suunnittelu- ja projektiosaamista ja vahvistaneet näin tiimejämme. Liikumme siis hyvään suuntaan, iloitsee Mari Männistö, Nitron Head of Growth.