Nitro uudisti Turun kaupungin identiteetin lähestyvän juhlavuoden kunniaksi. Uusi identiteetti kokoaa kaupungin monipuoliset toimijat ja sidosryhmät yhtenäisen, äärettömän kokonaisuuden alle.
Visuaalinen identiteetti & design system
Tone of voice
Viestikorit
Turku on ollut koko 2020-luvun vahvassa kasvuvaiheessa: Asukasluku on kasvanut 4000 asukkaan vuosivauhtia, ja matkailun saralla on rikottu kävijäennätyksiä. Kaupunki-infraan on tehty historiallisen suuria panostuksia. Ilmastotoimien puolesta Turusta on tullut globaali mallikaupunki.
Vuonna 2029 Turku täyttää 800 vuotta. Kaupungin brändiin kaivattiin uutta, tuoretta näkökulmaa, jolla markkinointia ja viestintää ohjattaisiin kohti juhlavuotta ja sen yli.
Vaikka Turku on kehittynyt loikkauksin, mielikuvissa on oltu takamatkalla: kaupunki näyttäytyi niin ulos- kuin sisäänpäin vähän jämähtäneeltä ja jäykän perinteiseltä. Mielikuva ja tarina eivät heijastelleet kaupungin myönteistä kasvua. Lisäksi kaupungin lukuisten eri toimijoiden ja organisaatioiden materiaalit eivät rakentaneet yhtenäistä brändimielikuvaa.
Tarvittiin asennemuutos. Uusi Turun palo joka leimahtaa nopeasti ja leviää voimallisesti kaikkeen tekemiseen – ja tekee näkyväksi kaupungin vahvan tarinan. Lähestyvä 800-juhlavuosi oli oivallinen hetki sytyttää tämä kipinä.
Ilmastonmuutos, väestönkasvu, globaalit konfliktit ja kriisit muuttavat maailmaa ennennäkemättömällä vauhdilla. Tulevaisuus on epävarma.
Mutta Turku on ja pysyy, vankkana ja vakaana jo 800 vuoden ajan. Se tarjoaa jatkossakin edellytykset hyvään elämään – ei vain seuraavat 800 vuotta, vaan ikuisesti.
Nostimme kestävyyden ja jatkuvuuden Turun uuden tarinan ytimeen. Tarina kiteytettiin lauseeseen Nyt, ikuisesti, Turku.
Visuaalisen ilmeen kantavaksi ajatukseksi otettiin jatkuva, dynaaminen liike: eteenpäin kulkeva kehitys, jossa elämä ja liike eivät koskaan pysähdy.
Ilmeen visuaalinen pääajatus – ääretön-merkki – kuvastaa Turun jatkuvuutta ja kestävyyttä historiasta tähän päivään ja tulevaisuuteen. Elementti antaa syötettä kuvaamailmalle, kuvituksille ja graafiselle muotokielelle.
Turun identiteetti luotiin palvelemaan ison kaupungin kaikkia käyttäjiä: kaupungin työntekijöitä, toimijoita, yrityksiä ja asukkaita. Ilmeestä rakennettiin markkinoinnin ja viestinnän johtamisen väline, jonka jokainen brändin parissa toimiva sai helposti käyttöönsä Design Systemin avulla.
Ilme jalkautettiin lukuisten kaupungin toimijoiden käyttöön kaikkiin kanaviin.
Kaupunkikonsernin eri palvelualat, kuten kirjasto- ja liikuntapalvelut, käyttävät ilmettä sellaisenaan. Muille konsernin läheisille toimijoille ilmeestä on muotoiltu yksilöllisempiä muunnelmia, joissa kunkin brändin omaleimaisuus tulee esiin – kuitenkin siten, että kokonaisuus on tunnistettava ja linjassa emobrändiin.